Sunday, November 24, 2013

                                         Kirja-arvostelu


Reijo Mäen kirjoittama romaani kaidan tien kulkijat, jonka on kustananut Book Studio, Gummerus 2001. Reijo Mäki on suomalainen rikoskirjailija. Reijo Mäki on käsitellyt Turkua useimmissa romaaneissaan ja katsellut sitä dekkarinsa Jussi Vareksen silmin. 
    Vares ja kaidan tien kulkijat sijoittuu Mesopotamian kirkonkylään. Kirjan päätapahtuma tapahtuu, kun Mesopotamiassa on surmattu kaupungin oma tyttö Annaliisa. Paikalliset poliisit eivät pysty ratkaisemaan tapausta, joten kutsuvat paikalle vanhan tuttavansa Jussi Vareksen. Vares sopeutuu yllättävän hyvin maaseudulle. Hän istuu baarissa ja kuuntelee paikallisia juttuja.
    Vares saa huomata, että koko paikka on uskonnon sekoittama ja hän huomaa myös saavansa paikalliset ihmiset kimppuunsa.
    Kirjan päähenkilöitä ovat Jussi Vares, uskonlahkon johtaja Taisto Raappana ja pastori Hukkanen. Teoksen teemana voisi olla uskonto.
    Reijo Mäki on erinomainen tilanteiden ja miljöiden kuvaaja. Hänen Vareksensa ei ehkä ole varsinainen työn sankari, mutta osaa käyttää tilanteita hyväkseen. Kirjaa oli oikein miellyttävä lukea ja se antoi oikein mukavan kuvan Vares kirjasarjasta.


Friday, November 8, 2013

s.23

teht3.


a) (google) 21,400,000 (yahoo) 15,300,000 (bing) 8,630,000
Tulokset tulevat eniten katsotuiden perusteella.
Google hakutulokset ovat parhaimmat, koska se on suurin niistä.
En huomaa eroja kuvahaussa.

b) Minulla ei ole tullut kokemusta vastaan missä hakutulos ei auttaisi minua.

                          Minä moniäänisesti


Opettaja: Kasperi on laiska opiskelija. Kasperilla on vaikeuksia koulussa. Hän on yksi laiskimmista oppilaista ketä tiedän. Se on karmivaa. Kasperilla ensimmäinen koeviikko meni penkin alle. Kasperi sain vain hylättyjä arvosanoja.
Kasperilla on ollut selvittämättömiä poissaoloja. Häntä ei ilmeisesti kiinnosta koulunkäynti.


Juuso: Katsoin kuin Kasperi leikki iloisesti kavereidensa kanssa. Olin surullinen, koska tajusin että istuin yksin nurkassa. Olin yksinäinen. Tämä toistui joka päivä varsinkin kun olin bussissa. Kasperilla oli uusi puhelin ja hienot kuulokkeet. Minulla ei ollut mitään. Joskus koulun jälkeen sulkeuduin huoneeseeni ja aloin itkemään. Yhtenä päivänä menin Kasperin luokse ja kysyin häntä leikkimään kanssani. Kasperi naurahti ja käveli pois.


Toni: Pelaan Saipassa jääkiekkoa olen  joukkoeeni toiseksi paras. Täällä yksi joukkoeessani on vain minua parempi. Hän on kasperi. Olen aina kadehtinut Kasperin lämäriä se on yksi maailman kovimmista. Kasperi on kanssani samalla luokalla. Hän on ollut aina minua parempi koulussa. Sain kemian kokeesta hylätyn. Kun näin, että kasperi sai kutosen, tulin surulliseksi.

Tuesday, November 5, 2013


                          
                     Vares - Kaidan tien kulkijat

1)
Kirjan kansikuvassa näkee kirjan pää-ja sivu henkilöitä, mutta itse Vares on keskimmäisenä ja suurimpana kirjan kannessa. Se kertoo, että Vares on päähenkilö. Kansikuva antaa toiminnallisen ja mielenkiintoisen kuvan kirjasta.


2)
En ole vielä aloittanut kirjan lukemista, mutta odotan kirjalta paljon toiminnallisia kohtia ja mielenkiintoisia käänteitä. Olen nähnyt kirjasta arvosteluja ja niissä on sanottu kirjan olevan yksi parhaimmista Vareksista ikinä.


3) 

 
 


Tuesday, September 3, 2013

                                  Media


Tehtävä 4.

a)Koska verkkokeskustelussa voi esiintyä nimettömänä, ja sinne voi kirjoittaa kaiken näköistä sontaa.
b)Kun valtaosa kirjoittaa nimimerkillä, voi kukaan vaan kirjoittaa mitä haluaa keskustelu palstoille.
c)Ihmiset eivät voisi kirjoittaa törkyä, koska kaikki näkisivät heidän naamansa.
d)Kaikilla on mielipiteensä.
e)Jotkut voivat masentua syvästi jos joku pilkkaa heidän tunteitaan  heidän keskustelu palstoillaan.

                                  Media

Tehtävät A,B,C
a)Medialla tarkoitetaan yleensä joukkoviestimiä eli radiota, televisiota, lehtiä, verkkosivustoja, elokuvia ja kirjoja. Media on kuitenkin paljon muuta kuin joukkoviestintää. Ilman mediaa emme voisi esimerkiksi kommunikoida ystäviemme kanssa tai viihdyttää itseämme facebookilla. Median tehtävät ovat tiedon välittäminen, kommunikointi, yhteydenpito ja elämyksien tuottaminen.
b)Medialukutaitoinen ihminen osaa tarkastella ja analysoida eri medioiden sisältöjä, kerrontatapoja ja vaikuttamispyrkimyksiä. Mediassa on paljon hyvää se on monille hyvä vaikka suhteiden luomisessa. Nykyään on alettu puhua mediataitojen tarpeellisuudesta. Tekniikka on kehittynyt, ja monilla opiskelu ja työpaikoilla on hallittava erilaisten mediaesitysten teko.
c)Ihmiset ei nykyisin vain vastaanota sisältöä, vaan se myös osallistuu ja tuottaa sisältöä. Parhaiten tämä näkyy sosiaalisen media palveluissa.

Monday, September 2, 2013

MINÄ

Moi olen 16-vuotias poika. Minun nimeni on Kasperi Jernström. Asun Lappeenrannassa. Olen asunut täällä melkein koko ikäni. Minä pidän tästä paikasta, mutta haluan silti asua vielä jossain muualla. Minä harrastan koripalloa ja salilla käymistä. Meillä on 4 kertaa viikossa harkat ja yhdet omatoimiset. Olen harrastanut koripalloa 4-5vuotta. Minun mielestäni pystyn hyvin sovittamaan koripallon ja koulun, vaikka meiltä loppuukin 3-kertana viikossa harkat kello 10. Minulla ei ole vielä haaveammattia. Katsotaan näiden lukiovuosien aikana, että mitä mieleeni tulee ammatin suhteen.