Tuesday, September 3, 2013

                                  Media


Tehtävä 4.

a)Koska verkkokeskustelussa voi esiintyä nimettömänä, ja sinne voi kirjoittaa kaiken näköistä sontaa.
b)Kun valtaosa kirjoittaa nimimerkillä, voi kukaan vaan kirjoittaa mitä haluaa keskustelu palstoille.
c)Ihmiset eivät voisi kirjoittaa törkyä, koska kaikki näkisivät heidän naamansa.
d)Kaikilla on mielipiteensä.
e)Jotkut voivat masentua syvästi jos joku pilkkaa heidän tunteitaan  heidän keskustelu palstoillaan.

                                  Media

Tehtävät A,B,C
a)Medialla tarkoitetaan yleensä joukkoviestimiä eli radiota, televisiota, lehtiä, verkkosivustoja, elokuvia ja kirjoja. Media on kuitenkin paljon muuta kuin joukkoviestintää. Ilman mediaa emme voisi esimerkiksi kommunikoida ystäviemme kanssa tai viihdyttää itseämme facebookilla. Median tehtävät ovat tiedon välittäminen, kommunikointi, yhteydenpito ja elämyksien tuottaminen.
b)Medialukutaitoinen ihminen osaa tarkastella ja analysoida eri medioiden sisältöjä, kerrontatapoja ja vaikuttamispyrkimyksiä. Mediassa on paljon hyvää se on monille hyvä vaikka suhteiden luomisessa. Nykyään on alettu puhua mediataitojen tarpeellisuudesta. Tekniikka on kehittynyt, ja monilla opiskelu ja työpaikoilla on hallittava erilaisten mediaesitysten teko.
c)Ihmiset ei nykyisin vain vastaanota sisältöä, vaan se myös osallistuu ja tuottaa sisältöä. Parhaiten tämä näkyy sosiaalisen media palveluissa.

Monday, September 2, 2013

MINÄ

Moi olen 16-vuotias poika. Minun nimeni on Kasperi Jernström. Asun Lappeenrannassa. Olen asunut täällä melkein koko ikäni. Minä pidän tästä paikasta, mutta haluan silti asua vielä jossain muualla. Minä harrastan koripalloa ja salilla käymistä. Meillä on 4 kertaa viikossa harkat ja yhdet omatoimiset. Olen harrastanut koripalloa 4-5vuotta. Minun mielestäni pystyn hyvin sovittamaan koripallon ja koulun, vaikka meiltä loppuukin 3-kertana viikossa harkat kello 10. Minulla ei ole vielä haaveammattia. Katsotaan näiden lukiovuosien aikana, että mitä mieleeni tulee ammatin suhteen.